Vaihteleva sää aiheutti hieman epävarmuutta, kyetäänkö kisat käymään ilman katkoja? Pilvisyyttä ja saderintamia kulki pelipaikkana toimineen Kärsämäen Konttilan pihapiirin ylitse. Varsinaista sadetta ei silti sattunut juurikaan kohdalle. Pihapiiri toimi hyvin tehtävässään, ja se odotettu sadekin tuli lopussa kun alettiin jakamaan palkintoja. Palkinnot jaettiinkin Konttilan pirtissä, arpajaisten yhteydessä. Konttila on ollut aikanaan kievari, nyt kunnan omistuksessa. Pihapiirissä on paljon kulttuuritoimintaa, mm. kotiseutumuseo. EL Kärsämäen yhdistys käyttää Konttilaa mm. viikkokerhoihinsa.
Miesten sarjan voitto meni järjestävän yhdistyksen, eli EL Kärsämäen Paavo Kalliolle. Naisten sarjan voitto puolestaan EL Pyhäjärven Taimi Piiraiselle. Kilpailussa todettiin, että monesti näyttää olevan kärkiryhmässä paljon samoja kasvoja. Joten uusillekin olisi tilaa. Laji vain ei taitu harjoittelematta. Näin kannustankin; pelatkaa ihmeessä tätä mainiota lajia. Myös katsojat viihtyvät lajin parissa; heittokapula ei aina pompi odotetulla tavalla.
Rauno
About the author